perjantai 10. kesäkuuta 2011

Nuppi ei kestä...

Haluan miniläppärin/viileämmän kämppän/helteiden loppuvan!!!

Nyt seuraa taas sama virsi kun viime kesänäkin, mutta olen nyt jo viikossa täysin kypsynyt helteisiin. Meillä on kämppä iltapäivisin kuin sauna ja viilenee vasta myöhään yöllä, jos viilenee. Aamuisin olisi viileämpää, mutta silloin mä yleensä nukun... Ongelmana on siis blogini päivitys. En yksinkertaisesti voi olla täällä koneen äärellä naputtelemassa iltapäivisin kun mulla olisi parhaiten aikaa. Olen siirtynyt iltapäiviksi jo monena päivänä "kesätoimistooni" Stockan Robertsin terassille. Siellä on pitkälle iltapäivään varjoisaa ja välillä käy hieman tuulikin. Bonuksena on tietysti jääkylmät jäälattet :) Olisi ihanaa jos mulla olisi miniläppäri, jonka kanssa voisin siirtyä varjoisiin ja tuulisiin kesätoimistoihin - ja päivittää blogiani missä vaan. Tätä vanhaa ja painavaa rouskua en todellakaan viitsi raahata minnekään mukanani...

No joo, nytkin mun pitäisi olla jo unten mailla, mutta ajattelin kuitenkin ensin kertoilla täällä viime päivien tapahtumista. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta muutaman kuvan olen napannut täällä jaettavaksi.

Tiistaina kävin ystäväni Tiinan kanssa jätskillä Espan Ben & Jerry's- mestassa. Otimme molemmat yhden pallon uutta kookosjätskiä, mutta pettymykseksemme siinä ei maistunut kookos juuri lainkaan. Tiina otti toiseksi palloksi banaania ja mä otin Strawberry cheesecake- jätskiä - se oli taivaallista, namskis :) Istuskelimme Espalla ja nautiskelimme jätskeistämme kuulumisia vaihtaen - lähes täydellinen tapa viettää kesäpäivää :)


Keskiviikkona kävin kampaajalla ihan Tikkurilassa asti. Sain hyvän tarjouksen City Dealin kautta ja tietysti se oli hyödynnettävä :) Ikke heitti mut Tikkurilaan autolla ja kampaajan jälkeen haasteenani oli löytää juna-asema ja päästä jotenkin junalla takaisin Stadiin. Siinä olikin haastetta kerrakseen, sillä olen junaillut edellisen kerran lähijunilla ehkä noin 10 vuotta sitten. Positiivisena seikkana Tikkurilasta täytyy muuten mainita loistava Lähetyskirppis entisen Silkkitehtaan tiloissa - siellä samassa rakennuksessa oli kampaajanikin. Kirppikseltä lähti mukaani pari pokkaria 0,20€/kpl ja hienoja Julia Vuoren kortteja 0,10€/kpl :) Matkalla asemalle käväisin kahvilla vanhan aittaan rakennetun kesäkahvilan terassilla - ja mun oli tietysti heti pakko kirjoittaa samalla pari Julia Vuoren korttia :)

Radan vierestä bongasin kivan sillan, jota pitkin olisi päässyt kai Heurekaan.


Sillan alla virtasi joku iso puro - olisikohan ollut Vantaan joki ;) Toisella puolella siltaa se näytti olevan melko kuivana...




... mutta toisella puolella siltaa joki virtasi ihan kunnolla.


Onnistuin löytämään juna-aseman ja sain ostettua lipunkin. Läysin myös oikean raiteen ja n.10 minuutin odottelun jälkeen saapui juna. Täytyy myöntää, että lähijunat ovat kyllä hieman muuttuneet 10 vuodessa ja ehdottomasti parempaan suuntaan, sillä tässä junassa oli jopa toimiva ilmastointi :) Olin niin täpinöissäni junamatkailustani eten tajunnut ottaa junassa edes yhtään kuvaa. No, toisaaalta juna oli niin täysi että olisin herättänyt jonkin verran huomiota kuvaamalla siellä...

En ole mitenkään mainonnan orja tai vaikutukselle altis ja sen todistavat seuraavat kuvat ;) Torstaina huomasin naamakirjassa VHB:n sivulla kuvan, jossa Mikko väritti aitaa Kampissa ja Ilta-Sanomien mainoksessa mainittiin koju rautatieaseman vieressä. Harmitti kun ehtinyt aidan väritysurakkaan ajoissa paikalle - eli siis silloin kun Mikko ja Jonne olivat siellä värittämässä, mutta iltapäivällä kiersin kesätoimistooni Kampin kautta. Ensin näin hienon tilataideteoksen paikalle rakennettavan kappelin aidassa.








Voi kuinka helppoa olisikaan jos voisi vain kirjoittaa kaikki huolet ja murheet lapulle - ja päästä niistä eroon pudottamalla ne aidan luukusta...



Löysin myös väritetyn seinän, joka kuului osana Helsingin Juhlaviikkojen mainoskamppanjaan. Paikalle ei ollut enää ketään, joten en päässyt värittämään, mutta löysin kuitenkin aidasta VHB:n terveiset :)









Kannatan ehdottomasti kaikenlaista tilataidetta - ja kaikki rakennustyömaiden aidat pitäisi koristella taideteoksin :)

Jostain syystä askeleeni veivät Kampista rautatieasemalla - ja Ilta-Sanomien teltalle. Sieltä sai lehden ja Novelle- pullon eurolla. Kävin siellä kahtena päivänä ;)


Tänään kävin taas kesäkonttorissani jäälattella ja matkalla sinne huomasin Kolmen Sepän patsaalla teltan - ja se piti tietysti tutkia tarkemmin. Siellä mainostettiin Poria ja jaettiin Yyterin sinapia sekä maistiaisia Porilaisista, siis niistä hampurilaisten tapaisista syötävistä. Patsaan juurella jammaili myös joku kaveri, mainosti ilmeisesti Pori Jazzia...






Rakastan kesä-Stadia ja Stadin tapahtumia sekä esittelyjä :D

Illalla mun piti hieraista silmiäni kun katsoin ulos keittiön ikkunasta - taivaalla näkyi kuumailmapallojen (niitä näkyy jatkuvasti) lisäksi myös laskuvarjohyppääjiä :o Olivatkohan ne hypänneet kuumailmapalloista? Oli kuitenkin outoa nähdä laskuvarjohyppääjiä näin lähellä keskustaa. Napsin pari kuvaa ja yhdessä näkyi varjon lisäksi selvästi neljä jalkaa - kyseessä oli siis tandemhyppy :)


Ai niin, vielä taiteesta puhuttaessa - viime sunnuntaina bongasin tämän hauskan rengasgorillan Viikin yliopistoalueelta...


Kiva hemmo :)

Mulla olisi muuten siltä ekalta tänä kesänä kiertämältäni reitiltä ladattavana 254 kuvaa tänne - lähti taas mopo lapasesta oikein kunnolla... No, menee jonkun aikaa ennen kuin pääsen taas blogini kimppuun, sillä ainakin viikonloppuni on täynnä ohjelmaa. Huomenna pääsemme Ikken kanssa VIPpeinä VeikkausFestareille ja sunnuntaina olisi vuorossa Radio Aallon Helsinkipäivän konsertti :) Toivottavasti sääennusteet menisivät pahasti pieleen ja viikonlopun helteet jäisivät tulematta...

Mukavaa viikonloppua kaikille ja siis juu suun :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti